Mitä tapahtui vuonna 1958?

Tällä kirjoituksella ei muuten ole sen suurempaa pointtia - kunhan kirjoittelen. Miksi? Katsotaan, onnistunko toistamaan tämän listan ulkomuistista esim. vuoden kuluttua.

Mitä siis tapahtui vuonna 1958? Vaikka mitä, koska vuodessa on 365 päivää ja maailmassa oli jo tuohon aikaan aika monta ihmistä.

Tässä muutamia yksittäisiä tapahtumia ulkomuistista (joskin eilen näitä asioita lueskelin).

  • Urkki Kekkonen piti ensimmäisen televisioidun puheensa.
  • Niki Hrustsovista tuli Neuvostoliiton päämies.
  • Puolue Suomen kristillinen liitto perustettiin.
  • Nasa perustettiin.
  • Suomessa diagnosoitiin liki 50 000 tuberkuloositapausta.
  • Suomen ensimmäinen tietokone "Ensi" käynnistyi, jossain pankissa. Säästöpankissa?
  • Heinäkuussa tehtiin pakkasennätys, -5 astetta jossain päin pohjoista. Ehkä Kilpisjärvellä?
  • Brasilia voitti Ruotsin jalkapallon MM-finaalissa 5-2. Finaali pelattiin Tukholmassa.
  • Kalliossa sijaitseva, Alvar Aallon suunnittelema Kulttuuritalo valmistui
Siinähän sitä on. Yhdelle vuodelle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomessa ja rapakon takana tiputaan korkealta

Käytetään yhteiset verorahat viisaasti

Lama paljastaa, mistä turva vuotaa