Suomessa ja rapakon takana tiputaan korkealta
Viime viikolla uutisoitiin historiallisen suuresta tiputuksesta, kun Yhdysvaltojen bruttokansantuote tippui vuositasolle muutettuna 32,9 prosenttia verrattuna edelliseen vuosineljännekseen. Finanssikriisi oli paha kriisi ja tuolloinkin tiputus oli ”vain” 8,4 prosenttia.
Yleisesti ottaen pidän enemmän tavasta ilmoittaa
neljännesvuosittainen talouskasvu verrattuna edellisvuoden vastaavaan
ajankohtaan. Näin mitattuna Yhdysvaltojen bruttokansantuote tippui
9,5 prosenttia tämän vuoden toisella neljänneksellä. Korkea on tiputus, katsoi
sitä mistä näkökulmasta tahansa.
Vaikka Yhdysvalloista on uutisoitu paljon, itse asiassa
monessa maassa Euroopassa tilanne on vieläkin synkempi. Saksassa toisen
neljänneksen vertailukelpoinen tiputus oli 11,7 prosenttia, Italiassa 17,3
prosenttia, Ranskassa 19 prosenttia ja Espanjassa 22,1 prosenttia.
Valitettavasti Suomen vastaavaa lukua ei vielä ole saatavilla, mutta kokeellisen
tuotannon pikaestimaatin mukaan tiputus olisi noin 5,5 prosentin luokkaa.
Vaikka Suomessakin menee huonosti, näyttäisi Härmässä menevän kuitenkin hieman
vähemmän huonosti kuin muualla.
Tässä vaiheessa on mieto selkään taputtelun paikka.
Finanssikriisin aikaan Suomen bkt nimittäin tippui moneen maahan verrattuna kovaa
ja korkealta. Koronakriisin aikana näyttäisi päinvastoin. Tulevaisuuden
tutkimus antanee tarkempaa tietoa siitä, miksi näin on.
Mitä tapahtuu seuraavaksi? Finanssikriisin jälkeen Suomen
talouskehitys on ollut huonoa. Vuosina 2012–2015 talouskasvu oli kolmena
vuotena negatiivinen ja yhtenä vain vähän positiivinen. Kenties nyt asiat ovat
toisin. Todella vaikea sanoa. Perusteltuja arvauksia on monia. OECD on Suomen
suhteen pessimisti,
Euroopan komissio puolestaan optimisti.
Palaan vielä Yhdysvaltoihin. Tilanne on siis siellä
kenkkumainen, mutta taloudellisten suureiden lisäksi painottaisin poliittisen
ympäristön kaaosta sekä korona-epidemian alueellisesti epätasaista leviämistä.
Liittovaltio ja presidentti ovat kompastelleet kriisin
alkuvaiheista lähtien. Samaan
aikaan suurissa osavaltioissa kuten Floridassa, Kaliforniassa ja Teksasissa
tartuntamäärät ovat todella korkealla tasolla. Koronakuolemia on jo yli
150 000.
Tilanne on kaikin puolin kimurantti. Rokotteen tai lääkkeen
kehittäminen voisi pelastaa paljon.
Yhdysvalloissa seuraava erä otellaan järjestyksessään
toisesta koronaelvytyspaketista. Tätä kirjoittaessa neuvottelut ovat käynnissä.
Kiistaa on mm. työttömyyskorvauksen määrästä. Demokraatit haluaisivat jatkaa
ensimmäisen elvytyksen korvaustasoa, republikaanit tarjoavat vähän viileämpää
kättä.
Ensimmäisen elvytyspaketin mukaan työttömät amerikkalaiset
olivat oikeutettuja osavaltion työttömyyskorvauksen lisäksi 600 dollarin viikkokohtaiseen
lisään. Yhdysvaltoja on totuttu pitämään matalan sosiaaliturvan maana, mutta nyt
joidenkin arvioiden mukaan yli kaksi kolmesta yhdysvaltalaisesta työttömästä
saa enemmän rahaa kuin työssä ollessaan.
Maailmankirjat ovat sekaisin. Mihinkähän tässä vielä päädytään.
*******************************************************************
Teksti julkaistu alunperin Verkkouutisten blogina.
Kommentit
Lähetä kommentti