Työttömyysturva vihdoin kaikille – nyt
Julkaistu alunperin Verkkouutisten blogissa *********************************** Koronakriisi on hyvin akuutissa vaiheessa. Tulipaloa sammutetaan parasta aikaa. Yksi koronaviruksen epämiellyttävä seuraus on taloudellisen toiminnan pysähtyminen. Kauppakamarien tuoreen kyselyn mukaan kolmannes jäsenyrityksistä kokee konkurssiriskin kohonneen. Liki neljännes yrityksistä ovat kutsuneet yt-neuvottelut tai antaneet lomautusvaroituksen. Yli puolet yrityksistä lomauttaa tai irtisanoo henkilöstöä seuraavan kahden kuukauden aikana. Lomautusaalto on jo päällämme ja tulee pahenemaan lähitulevaisuudessa. Kohta joudumme sukeltamaan syvemmin siihen keskusteluun, että kuinka turvaamme ihmisten toimeentuloa paremmin konkurssien ja työttömyyden takia. On epämiellyttävää huomata, että suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä jakaa ihmiset kahteen kastiin: niihin, jotka ovat oikeutettuja ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ja muihin. Lomautuksen tai työttömyyden osuessa kohdalle, toinen k...